sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Agility

Vuokrasimme viime maanantaina kaverini kanssa agilityhallin puoliksi. Vuoro kesti tunnin, eli meillä oli tosi hyvin aikaa. Karoliina opetti minulle radan minkä he olivat edellisenä päivänä opetuksellisella tunnilla hallissa menneet. Rata oli vielä paikallaan edelliseltä päivältä, joten mitään ei tarvinnut siirtää.

Aloin harjoitella Nellan kanssa rataa pienissä osissa. Vein namialustan parin esteen päähän ja treenasimme sen kohdan sujuvaksi. Lopulta olimme käyneet radan kokonaan läpi ja menimme sen alusta loppuun. Nellassa oli tosi paljon vauhtia ja siitä näki että se todella nautti siitä. Harmi että otimme videon vasta ihan lopussa, sillä silloin Nella oli jo sen verran väsynyt, että esimerkiksi pujottelu ei enää innostanut. Siihen voisimmekin ensi kerralla paneutua enemmän.

Olen kotona rakentanut puomin lukuunottamatta keskimmäistä osaa, jota korvaa tällä hetkellä vanha ulkopöytä. Olemme siis kotona treenanneet kontaktipintoja, joten Nella osasi jo ennestään jotenkuten sen asian. Keinua emme vielä kokeilleet, mutta kaikkea muuta A-esteestä, putkeen ja pituuteen menimme.

Olemme olleet kerran opetuksellisella tunnilla, joten Nella oli jo aiemmin tutustunut kaikkiin esteisiin. Nyt siis vaan vähän niinkuin kertailimme vanhoja juttuja. Tässä asiat, joiden huomasin tuottavan meille vaikeuksia ja mitä tulisi harjoitella jatkossa enemmän: pujottelu, esteen kiertäminen ja hyppääminen ns. "takakautta" ja että Nella liikkuisi enemmän itsenäisesti, eikä seuraisi minua liikaa. Tässä teille muutamia kuvia ja lopussa vielä video maanantailta. Kaikki muut kuvat paitsi viimeinen ovat Karoliinan ottamia, kiitos! <3


















Tässä vielä video:

Täältä voit katsoa koko radan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti