sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Voittaja näyttely 2015

Joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna menimme Nellan kanssa Helsinkiin vuoden 2015 Voittaja-näyttelyyn. Oli jälleen kerran niin mukava nähdä kaikkia tuttuja stabeja ja heidän omistajiaan! Olin jo edellisenä päivänä käynyt kaverini kanssa koiramessuilla kiertämässä paikat läpi ja ostamassa tarpeelliset jutut, joten ei tarvinnut sitten enää sunnuntaina lähteä sinne tungokseen Nellan kanssa.

Kehässä meni hyvin, tosin en oikein saanut Nellaa innostumaan ja juoksu jäi vähän veteläksi, minkä sekä minä, että tuomari huomasimme. Saimme EH:n mihin olen oikein tyytyväinen, vaikkakin Nella on minulle aina erinomaistakin erinomaisempi, eikä näillä tuomareiden omilla mielipiteillä ole mitään vaikutusta siihen <3 Onnea myös Siru-mamille Veteraaniluokan voitosta!




Hyvää Uutta Vuotta 2016!

lauantai 17. lokakuuta 2015

Milomiss tapaaminen ja verikoe

22.8 menimme Nellan kanssa Milomiss tapaamiseen Minnan luokse. Paikalle olivat päässeet Halloween pentueesta (Sirun pentue) Nella ja Banga, sekä Love Me Tender pentueesta (Nanan pentue) Baco, Elvis ja Nyyti. Nella tunnisti heti paikan ja meni ihan tohkeissaan tervehtimään muita. Banga ja Nella ottivat heti vähän matsia siitä, kumpi on pomo tällä kertaa. Oli todella mukava päivä, tässä vielä kuvia! :)



Banga

Nella

Nella



Banga ja Nella

Kaikki saivat possunkorvat

Nella lähti muita karkuun possunkorvansa kanssa :D

Banga ja Nella

Banga ja Nella <3


Olimme syyskuussa Nellan, sekä Minnan ja Magin kanssa verikokeissa. Pentueessa on luultavasti todettu epilepsiaa, joten nyt lähes (tai koko) pentue on käynyt verikokeissa, jotta päästään paremmin kartalle aiheesta ja päästään tutkimaan sitä lisää. Tietysti kokeet ovat tärkeitä myös jalostuksen kannalta ja muutenkin hyvä tietää.
     Nella meni eläinlääkäriin oikein reippaasti ja iloisesti. Ensin täyteltiin hetki papereita ja sitten oli sisko Magin vuoro. Magin jälkeen oli Nellan vuoro. Nostin sen pöydälle ja pidin kiinni sillä aikaa, kun eläinlääkäri otti verinäytteen. Aluksi Nella vähän säikähti piikkiä, mutta ensijärkytyksen jälkeen se oli ihan nätisti ja paikallaan. Hienosti meni siis molemmilla!


Syysloma ja Nuuksio

Meillä on ollut tällä viikolla syysloma, joten ollaan käyty mökillä, pitkillä lenkeillä ja Nuuksiossa vaeltamassa. Oltiin Nellan, sekä Pinjan, Lumon ja Hallan kanssa maanantaina Nuuksiossa oikeastaan koko päivä. Meidät heitettiin sinne aamulla ennen kello kymmentä ja haettiin vähän ennen viittä, eli noin 7 tuntia tuli siellä metsässä käveltyä. Pari kertaa pysähdyttiin syömään ja lepäilemään. Nellalla on tosiaan nyt juoksut, joten en voinut pitää sitä siellä vapaana, mutta ei se pitkä liina sen menoa oikeastaan haitannut. Kierreltiin useita lampia ja Nella oli tosi onnessaan, kun sai kahlailla ja leikkiä vedessä (kerran taisi käväistä uimassakin :D) Kaikki kolme koiraa oli ihan poikki retken jälkeen, huomasi että oltiin kävelty päälle 10km!

Nuuksiossa oli niin hienoja ja kauniita maisemia! Kuvasimme päivän mittaan pieniä pätkiä retkeltämme, pääset kurkkaamaan videon tästä.








Loppulomasta olimme myös mökillä, tässä muutamat kuvat sieltä :)


perjantai 7. elokuuta 2015

KESÄLOMA

Kesäloma on ihan pian ohi ja koulut alkavat. Meidän kesään Nellan kanssa kuului paljon mökkeilyä, pitkiä lenkkejä, uimista ja koirakavereiden kanssa leikkimistä. Loppukuusta olisi suunnitelmissa Milomiss kasvattien tapaaminen! Siellä nähdään sitten paitsi Nellan äitiä ja sisaruksia, myös Minnan toisen koiran Nanan pentuja! :) Tässä kuvia kesältä 2015






keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Hoidossa

Meillä pyörii täällä kotona nyt kaksi stabia... Nellan äiti Siru tuli meille hoitoon! Siru ja Nella on tosi samanlaisia, niin ulkonäöltään kuin käytökseltäänkin. Menee välillä sekaisin, että kumpi on kumpi kun nopeasti vilkaisee. Ne myös tervehtivät ja reagoivat asioihin hyvin samalla tavalla; huomaa, että siinä on äiti ja tytär. Kaikki on sujunut tosi hyvin; Siru on tosi tottelevainen ja lempeä koira. Ollaan käyty yhdessä pitkillä metsälenkeillä ja kahlailemassa.Tässä teille muutamia kännykällä otettuja kuvia Nellasta ja Sirusta.











Vasemmalta: Nella, Siru, Halla ja Lumo

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Agility

Olemme käyneet Nellan kanssa koko tämän kevään kerran viikossa agilityssa. Nella on tykännyt siitä kovasti! Lempijuttu agilityssa taitaa olla Nellalle kepit, niille se saattaa lähteä kun rakennan rataa yms. Se on oppinut paljon uutta, kuten kontaktit ja renkaan kunnolla. Keinu on vielä vähän jännittävä, mutta sekin alkaa jo sujua tosi hyvin. On todella mukavaa, että ainakin kerran viikossa on joku yhteinen harrastus, kun muuten ei ole ollut paljon aikaa touhuta Nellan kanssa. Nyt peruskoulu on suoritettu kunnialla läpi (ka 9.75) ja kesäloma on alkanut, joten mulla on enemmän aikaa Nellallekin :)
        Meillä on ollut joka kerta joku kuvaamassa, joten videomateriaalia on tullut paljon! Tästä linkistä näkee videon kootuista pätkistä treeneistä:

https://www.youtube.com/watch?v=Ixb1-CNHZ6A
 


Hyvää kesää kaikille!

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Pitkästä pitkästä aikaa!

Tämän parin kuukauden aikana on tapahtunut paljon!

Aloitetaan ihan Joulusta ja Uudesta Vuodesta. Joulun olimme vielä kotona, mutta pari päivää joulun jälkeen lähdimme Dominikaaniseen Tasavaltaan, mutta Nella jäi tietysti tänne Suomeen. Jos joku ei tiedä, se on siellä Karibian merellä, Kuuban lähellä ja Haitin naapurimaa. Nella oli matkan aikana kasvattajallaan ja ystävillämme. Molemmissa paikoissa meni kuulemma hyvin :) Uusi Vuosikin oli vaihtunut kuulemma rauhallisissa merkeissä eikä oltu yhtään panikoitu. Olimme reissussa kaksi viikkoa ja jälleennäkemisen riemu oli suuri <3
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2015 
 Näihin kuviin tiivistän lomamme. Lisäksi uimme haiden ja rauskujen kanssa, kävimme kalastamassa Karibian merellä, ratsastimme ja kävimme vesiputouksella, kahvipaahtimossa, sikaritehtaalla ja Santiagossa, maan toisiksi suurimassa kaupungissa.






 
Veljeni delfiinin kanssa <3


Palasimme pian arkeen ja sen mukana palasivat harrastuksetkin. Olimme saaneet "joululahjana" Nellan kanssa paikan nuorten agilityryhmästä! Ensimmäiset treenit olivat jo pari päivää paluumme jälkeen ja Nella ja minä olimme todella innoissamme! Nyt olemme olleet jo varmaan neljissä treeneissä? Joka kerta opitaan uutta ja pidetään hauskaa. Aluksi kontaktit olivat haastavia, koska emme olleet voineet treenata niitä kotona, mutta Nella osaa ne jo nyt. Nella oppii muutenkin todella nopeasti. Esim. kepit se oppi n. viikossa, tietenkin vauhtia vielä haetaan. Lisäksi rengasta Nella oli mennyt vain kerran aiemmin, mutta viimeksi treeneissä, kun harjoittelimme rengasta niin parin yrityksen jälkeen se oli jo todella helppo este :) Keinuun ja mustiin putkiinkin on jo totuttu aika hyvin, vähän vielä jänskättää. Tässä videopätkä toissa kerralta muistaakseni :)