sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Kauppareissu

Siitä onkin jo kulunut jo jonkin aikaa kun viimeksi päivittelin blogia. Mutta nyt on ainakin paljon kerrottavaa:

Nella on alkanut oppia tekemään hätänsä vain ulos. Yöt ovat kuitenkin näköjään vielä liian pitkiä, eli aamulla on lattialla ( paperilla ) yleensä yhdet pisut. Päivisin jaksaa pidätellä jo pitkiä aikoja. Ulos pitää viedä enää 2-4h välein.

Nella on kasvanut aivan valtavasti, syntyessään hän painoi alle puoli kiloa ja nyt jo 13kg ja korkeuskin on jo 47 cm :D Pantakin kävi pieneksi, joten eilen kävimmekin Mustissa & Mirrissä ostamassa Nellalle uuden heijastavan pannan, heijastavat valjaat, ruokaa, kynsisakset (edellisiin ei mahtunut kynsi enää väliin ) ja purutikkuja. Aloitettiin Nellan kanssa hampaidenhoitokuuri; pesen Nellan hampaat joka päivä ja annan vielä palkinnoksi hampaita hoitavan purutikun :) Tämä johtuen siitä, että Nellalle on alkanut muodostua poskihampaisiin hammaskiven alkua.

Nella on älyttömän nopea oppimaan uutta; istu, maahan, tassu, katso, tänne, paikka, seiso, ylös, hali ja seuraa ( ei käskynä, mutta osaa seurata ). Uusimpina noista ylös ja hali. Ylös käskyssä Nella nostaa tassunsa ylös, mutta peppu pysyy silti maassa ( mangusti-asento ). Hali opittiin ihan vahingossa, kun Nella aina kun tulin kotiin nosti tassunsa olkapäilleni (kun istuin maassa) ja nuoli naamaani. Myöhemmin liitin siihen käskysanan "hali" :)

Nella on myös tutustunut ensimmäisiin kevään merkkeihin, on istuttu ensimmäisiä kertoja nurmikolla ja kasteltu tassut ojassa :) Nyt katson ikkunasta ulos ja siellä sataa LUNTA, ja juuri kun ajattelin, että kevät tulee... Mutta ei se sitten näköjään vielä tullutkaan :(

En ymmärrä mikä tässä koneessa on vialla, kun yritän siirtää kuvia kamerasta, niin siihen tulee aina teksti "yhteyshäiriö"! Eli ei tälläkään kertaa uusia kuvia :(
Ensimmäinen ruokailu uudessa kodissa <3

"Vauhtia, täältä tullaan!"

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Pennun elämää :)

Nellan arki sujuu jo kohtuullisen hyvin, mutta nyt, kun ongelmana ei ole enää arkuus, niin onkin haukkuminen ja huomion hakeminen kaikilla tavoin. Nella haukkuu aina, kun ovikello soi, ei siinä mitään, koska lopettaa haukunnan vieraiden päästyä sisään. Mutta Nella haukkuu myös jos haluaa huomiota ja se on todella huono tapa, jota yritämme saada pois. Kyllä neiti jo vähän ymmärtää, ettei turhaan haukuta, mutta parantamisen varaakin on :)
 Nella osaa jo monta temppua: istu, maahan, seiso, tänne, paikka, katso ja uusimpana tassu :) Nella on todella nopea oppimaan uutta, tassunkin oppi päivässä :)
 Sisäsiisteys on jo hiukan edistynyt, menee ovelle(joskus), kun on hätä. Harmi vaan, että vahinkoja sattuu ja sisälle pissitään aina välillä.
Nella 13 vko
Nella n.10 vko

Nellan väritys on muuttunut paljon. Nyt ei enää paljon valkoista ole näkyvillä. Kuvassa näkyvät 2 palloa eivät enää erotu.

Laitan uusia kuvia heti, kun saan laitteet toimimaan.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

ClubShow ja lomailua :)

Viikko sitten lauantaina lähdimme ajelemaan aikaisin aamulla Tuusulaan, stabyhoun kerhon järjestämiin näyttelyihin. Matka sujui hyvin ja perillä Nella näki maminsa Sirun, kaksi ruskea-valkoista siskoaan Bangan ja Magin sekä Nana-tädin :) Unohtamatta tietenkään kasvattajaansa Minnaa :D Typy oli aivan hulluna nähdessään tuttuja ja ei neiti arastellut myöskään muita stabeja ;) Erityisesti siskojen kanssa oli ihana riehua pitkästä aikaa. Juuri kun oltiin lähdössä kehään, niin pientä alkoi väsyttää ja sitten vain nukuttiin. Lopulta päästiin kehään. Nellan näyttäjä oli Iina. Yhteistyö toimi niin hyvin, että Nella tuli toiseksi! :) Arvostelu: "Neljän kuukauden ikäinen, mukava narttu. Hampaiden vaihtuminen vielä kesken. Hyvä pää. Silmät voisivat olla tummemmat. Hyvä ilme. Riittävä kulmaus edessä. Hyvät mittasuhteet. Hieman liian jyrkkä kulma takana. Onnellinen pentu. Liikkuu vapaasti kehässä. Hyvä turkki."
 Olimme hiihtolomalla Messilässä. Nellan mielestä ihmiset olivat aluksi hirmu pelottavia, kun heillä oli sukset, kypärä ja sauvat päällä, mutta pian neiti tajusi, että nehän ovat ihan normaaleja ihmisiä :) Käytiin pulkkamäessä ja metsäretkillä :D Kuvia lisään heti, kun saamme laitteet toimimaan :)
Aurinkoista kevättä!

maanantai 4. helmikuuta 2013

Ulkoilua ja karkailua ;)

Nella täytti eilen 14 vko! Hän on kasvanut hurjasti ja painaa jopa n.8kg. Mieli on myös kasvanut, sillä kerran ollaan karattu pihalta naapuriin ja siitäkös me säikhdimme. Onneksi neiti kävi vain kulman takana ja palasi pian takaisin kotiin :) Iloisesta tervehdyksestä huomasi, että Nellakin oli jo hieman hätääntynyt, kun ei löytänyt mamia.
 Tänään aamulla koin suuren ihmeen, kun makuuhuoneen nurkasta alkoi kuulua rapinaa. No Nellahan siellä oli, mutta ihettelin paljon miten se oli päässyt yläkertaan portin yli? Nerokas koira ;)
Ihana pallo!

Jättivätkö he minut tänne? :(



Olen iso! ;)

Seison hienosti :)

"Kuusen oksa, nyt minä syön sinut!"


Nella on juuri hyppäämässä :)

Luminaama <3

"Kyllä täältä jotain vielä löytyy" ;)

Kauniis <3

Nella näki jotain :)

Yksi suosikki kuvistani

I'm the king!

Kaunis kuva :D

Mikä tuo höskä on, jolla otetaan kuvia? :O

Voi eei <3;)

maanantai 21. tammikuuta 2013

12 viikkoa!

Nella on rohkaistunut aivan hirveästi! Ihanaa; nyt hän ei enää pelkää autoja, eikä muuta melua. Kaikkea mennään tutkimaan innolla :)
 Nella osaa nykyään odottaa (ruokaa, ulos/sisään pääsyä ym.), istua, ottaa katsekontaktin, tulla luokse ja seisoa (jotenkuten ;D) Vielä tuota seisomista ja luokse tuloa täytyy hioa, kun pylly tuppaa koko ajan menemään maahan ja joskus ei malta tulla luokse.
 Nella on tavannut jo kaksi isompaa koirakaveria. Toinen on melkein naapurissa asuva suomenlapinkoira ja toinen jo tässä blogissa mainitsemani villakoira. (molemmat tuttuja jo ennestään) Juuri kun vanhempien koirien mielestä on lepo, niin Nella menee vetämään hännästä ja haluaa leikkiä ;)
 Vähän yli viikko sitten madotimme Nellan ja siitä viikon päästä eli viime perjantaina kävimme Nellan kanssa rokotuksissa. Heti mentiin häntä viuhuen sisään tutkimaan paikkoja ja vielä hauskempaa tuli, kun 13 viikoinen labbispentu saapui myös rokotuksiin :) Pöydällä vähän jännitti, mutta pistosta ei edes huomattu, kun nameja oli tarjolla ;)
 Olemme totuttaneet Nellaa paljon autossa olemiseen. Olemme ottaneet Nellan mukaan kun käymme kaupassa ja muualla lähellä. Nella on saanut myös nuuhkaista hevosta, melkein nenä nenää vasten läheisellä tallilla. :)
 Uusimmat kuvat odottavat vielä kamerassa koneelle siirtämistä.
Ihana lelu <3

Poseeraus ;)

Kaunis kulta <3

Ihanuus <3

Kynsien leikkausta

Kyllä minä tiedän, milloin kameralla otetaan kuvia ;)

Hyppy kohti ruohoa tai mikä onkaan ;)


Tarkkaillaan ympäsristöä

Aura-auton ajaman kukkulan päällä

Katson suoraan kohti kameraa <3

Leikitään ;)


tiistai 8. tammikuuta 2013

Uusivuosi ja vauva tapaaminen

Niin, unohdin kertoa uudesta vuodestamme. Vietimme uuden vuoden oman kodin suojissa ja me saimme myös vieraita. Tuntui, että Nella olisi kuuro, kun ei edes isoimpia raketteja säikkynyt.
 Viime tiistaina ystäväperheemme 5 kuukautinen vauva ja muut perheen jäsenet tulivat katsomaan Nellaa. Siinä sitten katsoimme miten hauvavauva ja vauva tutustuivat toisiinsa. Yllätyin todella Nellan käyttäytymisestä; ensiksi mentiin vauhdilla tutkimaan, mutta sitten kun tajuttiin että toinen on ihan pieni niin mentiin makuulleen vauvan eteen niin, että vauva sai itse tulla katsomaan, jos halusi. Nella ihmetteli, että mikäs ihminen tuo on, kun heiluttelee vain käsiä, eikä pääse eteenpäin. Lopulta Nella lähti tylsistyneenä pois, kun eihän siitä ollutkaan leikkikaveriksi ;) Vieläkään ei saatu kuvia lisättyä.. :(

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Nella 10 viikkoa

Kuluneen viikon aikana on tapahtunut vaikka mitä! Viime torstaina, kun Nella oli ollut muutaman tunnin yksin kotona ja tulin takaisin niin, keskellä eteisen lattiaa oli kakat, joulukuusi oli kaatunut ja risuista tehty sydänkoriste oli säpäleinä lattialla. Jatkoin matkaa Nellan huoneeseen ja siellähän neiti istui odottamassa. Nellaa ihmetytti hirveästi, kun en ollutkaan yhtä hyvällä tuulella kuin normaalisti. Mistäköhän johtui... Myöhemmin mietin, miten ihmeessä Nella pystyi päästä portin toiselle puolelle riehumaan ja vielä takaisinkin niin, että portti oli kiinni kun tulin kotiin. Nyt tajusimme, että ensiksi Nella oli vetänyt porttia hieman, jotta pääsi lu portin vierestä ja takasin tullessaan oli varmaan vahingossa työnänyt portin takasin paikoilleen. Nerokas pentu!
 Nella ei enää pelkää autoja. Tai ei ainakaan yhtä paljon kuin ennen :) Nella on rohkaistunut myös omassa pihassa. Ennen oltiin koko ajan ihan jalan juuressa, mutta nyt juostaan jo aivan toiseen päähän pihaa. Vauhtiakin on tullut lisää!
 Perjantaina kävimme Nellan kanssa Mustissa ja Mirrissä. Siellä oli aluksi hirmuisen jännää, mutta kun meidän ihmisrakas neiti pääsi huomion keskipisteeksi, niin reissussa olikin mukavaa :) Ostimme Nellalle ruokaa, valjaat autoon ja uuden hihnan(vanha menee pian poikki). Nella sai myös vinkumaton :) Automatkat sujuivat taas ilman sen suurempia ongelmia :)
 Tänään leikkasin Nellan kynnet, kun ne olivat taas kasvaneet liian pitkiksi. Kynsien leikkauksesta Nella ei hirveästi pidä; koko ajan rimpuillaan. Onneksi loppumetreillä hän ei enään jaksanut vastustella. Olen myös totuttanut Nellaa harjaamiseen ja käsittelyyn.
 Nella on kasvanut hirveästi ja ruokakin on alkanut maittaa paremmin.
 Olen huomannut, että Nellalla, niin kuin Sirullakin(Nellan mami) on tupsut korvien päissä ;)
Jostain syystä en saa nyt lisättyä tänne yhtään kuvaa, joten seuraavaan tekstiin tulee sitten enemmän kuvia :)